keskiviikko 7. elokuuta 2013

Nestetasapainon ylläpitäminen jälkikokeissa

Kuten kaikki varmaan jo tietävät, niin jäljestyskokeet ovat pääsääntöisesti kesällä ja ympäröivät olosuhteet tahtovat olla melko lämpimiä. Tämän vuoksi nestetasapainon ylläpitäminen on erityisen tärkeätä. Vuosien varrella olen kokeillut kaikkea - ensiksi sai jäädä kahvi, koska se diureettina vain pahentaa nestehukkaa. Energiajuomia ja lisäsuolojakin tuli kokeiltua ja lopulta päädyin pääsääntöisesti puhtaaseen vissyveteen, maustettuna tai ilman.

Tuomarintehtävissä olen huomannut että päivä muodostuu melko pitkäksi ja käytännössä olisi juotava n. 2-3 litraa päivän aikana - tämän kun jakaa kuuden arvosteltavan koiran kesken niin suoritusten välillä olisi juotava puolisen litraa kerralla. Melkoinen määrä juoda kerrallaan ja koetilanteessa on vuorotellen jano tai ähky kun vatsa on täynnä vettä.

Vuosi sitten syksyllä sitten tutustuin paremmin juomarakkoihin ja päätin kokeilla onko tuosta jäljestämisessä mihinkään. Nuukapihi pikkusen nosti päätään ja ajattelin ensiksi kokeilla halpisrakolla idean käyttökelpoisuutta ja hain Motonetistä alta vitosen hintaisen kahden litran vetoisen juomarepun vesipussin. Tämän pussin istutin jo itselläni olleeseen Savotan pieneen asereppuun muistiinpanovälineiden ja sadepuvun seuraksi ja reppu onkin kulkenut mukanani tänä kesänä yhdessätoista kokeessa ennenkuin halpisrakko viime sunnuntaina alkoi kiusallisesti vuotaa.

Rakon idea on siinä että se kulkee pikkurepussa huomaamattomana mukana ja olan ylitse tulee letku jonka päässä on puremalla aukeava pikaventtiili. Janon yllättäessä kesken suorituksen pilli vain suuhun, purasu ja imasu ja suu on täynnä vettä ilman että se vaikuttaisi omaan tai koiran suoritukseen millään tavalla. Käytännössä huomasin että kun kostutin suutani pienillä vesitilkoilla tasasin väliajoin, niin minun ei tarvinnut erikseen juoda mitään ja tuo 2-3 litraa kului automaattisesti päivän aikana.

Oma käsitykseni on että näin nesteyttämällä jaksan paremmin koepäivän rasitukset ja palautuminen on entistä nopeampaa. Tämän vuoksi heti viikonlopusta selvittyäni lähdin kaupoille katselemaan korvaavaa juomareppua - tällä kertaa sellaista jota ei joka vuosi tarvitsisi uusia. Silmät kiiluen katselin liikkeessä Source-merkkisiä yberhienoja reppuja, joissa oli ominaisuuksia kuin pienessä autossa, mutta kyllä 90e on kyllä liikaa pelkästä juomavesisäiliöstä ja päädyin Mil-Tec Water Pack Basic 3.0, joka n. 27 euron hintaisena tuntui hinta-laatusuhteelta parhaimmalta.

Mil-Tec Water Pack Basic 3.0, kuva www.varusteleka.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti